Kasvatusfilosofia

Kasvatustyöni perustuu tasapainoon

Kun minulta kysytään, millaisia koiria haluan kasvattaa, vastaan yksinkertaisesti:

Haluan kasvattaa tasapainoisia shetlanninlammaskoiria.

Minulle ihanteellinen shetlanninlammaskoira ei ole äärimmäinen missään yksittäisessä ominaisuudessa. Se on koira, jossa yhdistyvät hyvä terveys, toimiva rakenne, tasapainoinen luonne, riittävä geneettinen monimuotoisuus sekä aito halu tehdä yhteistyötä ihmisen kanssa.

Jokainen jalostuspäätös on kompromissi. Täydellistä koiraa ei ole olemassa, eikä täydellistä jalostusyhdistelmääkään. Siksi tavoitteeni ei ole täydellisyys, vaan tasapaino – sellainen tasapaino, joka auttaa säilyttämään rodun terveenä, toimintakykyisenä ja alkuperäistä käyttötarkoitustaan vastaavana myös tulevaisuudessa.

Kaikkea kasvatustyötäni ohjaa yksi ajatus:

Haluan jättää rodun parempana kuin sen itse sain.

Minulle “parempi” tarkoittaa terveempiä koiria, toimivaa rakennetta, vakaata ja itsevarmaa luonnetta sekä mahdollisimman hyvää geneettistä monimuotoisuutta tulevia sukupolvia ajatellen.

Kasvatan rotua – en trendejä

Shetlanninlammaskoira on upea rotu, ja haluan vaalia niitä ominaisuuksia, jotka tekevät siitä juuri sheltin. Arvostan rotumääritelmää ja pyrin kasvattamaan koiria, jotka edustavat rotua mahdollisimman hyvin.

Samalla uskon kuitenkin, että terveys ja hyvinvointi ovat aina tärkeämpiä kuin ulkonäön yksityiskohdat.

Jos koiran korvat eivät ole täydelliset tai se kasvaa hieman rotumääritelmän ihannekoon ulkopuolelle, en pidä sitä ongelmana, jos koira on terve, hyvin liikkuva ja elää hyvää elämää. Minulle tärkeintä on, että koira pystyy toimimaan, liikkumaan vaivattomasti ja olemaan sellainen kumppani, joksi shetlanninlammaskoira on tarkoitettu.

Geneettinen monimuotoisuus on yksi tärkeimmistä tavoitteistani

Yksi rotukoirakasvatuksen suurimmista haasteista on suljettu geenipooli. Jokainen jalostuspäätös joko ylläpitää tai kaventaa rodun geneettistä monimuotoisuutta.

Siksi pyrin valitsemaan yhdistelmiä, jotka lisäävät geenien vaihtelua aina kun se on mahdollista. Suosin mahdollisimman erilaisia sukulinjoja sen sijaan, että yhdistäisin toistuvasti läheistä sukua olevia koiria.

Tällä valinnalla on myös seurauksensa.

Kun jalostuksessa painotetaan geneettistä monimuotoisuutta, pentueista ei synny yhtä ennalta arvattavaa “tyyppiä”. Pennut voivat poiketa toisistaan enemmän rakenteen, koon tai ilmeen suhteen kuin voimakkaasti linjatuissa yhdistelmissä.

Minulle tämä ei ole heikkous vaan vahvuus.

Tavoitteeni ei ole kasvattaa keskenään mahdollisimman samanlaisia koiria. Haluan kasvattaa terveitä yksilöitä, joilla on tasapainoinen rakenne, hyvä luonne ja mahdollisimman arvokas geneettinen perusta myös tulevaisuuden kannalta.

En kasvata ääripäitä

Moni etsii mahdollisimman pientä shelttiä, jolla olisi mahdollisimman suuri työskentelyvietti agilityyn.

Se ei ole minun kasvatustavoitteeni.

Pienet sheltit voivat olla aivan erinomaisia koiria, ja olen aidosti iloinen aina, kun joku pennuista kasvaa kokoluokkaan, joka sopii esimerkiksi agilityn miniluokkiin.

En kuitenkaan tee jalostusvalintoja koon perusteella.

Kun jalostuksessa keskitytään liikaa yhteen ominaisuuteen – olipa kyse koosta, työskentelyvietistä tai ulkonäöstä – vaarana on, että muut tärkeät ominaisuudet jäävät taka-alalle. Hyvin pienellä koiralla voi esimerkiksi olla vähemmän tilaa oikeanlaiselle purennalle, rodunomaisuus voi kärsiä tai rakenne menettää tasapainoaan. Samalla tavalla pelkästään voimakkaaseen viettiin keskittyminen voi huomaamatta heikentää muita tärkeitä ominaisuuksia.

Minulle tärkeimmät asiat ovat aina terveys, rakenne, luonne ja geneettinen monimuotoisuus.

Koko on vain yksi ominaisuus muiden joukossa.

En pyri kasvattamaan mahdollisimman pieniä shelttejä.

Pyrin kasvattamaan mahdollisimman hyviä shelttejä.

Seuralainen, jolla on halu tehdä töitä

Shetlanninlammaskoira on alun perin työkoira, ja uskon, että nämä ominaisuudet kuuluvat siihen edelleen.

Minulle ihanteellinen sheltti on ennen kaikkea erinomainen seuralainen – koira, jonka kanssa on helppo elää arkea ja joka sopeutuu nykypäivän perhe-elämään. Samalla uskon, että jokainen sheltti tarvitsee myös mielekästä tekemistä. Ne ovat älykkäitä, oppimishaluisia ja nauttivat yhteistyöstä ihmisen kanssa.

Tämä ei tarkoita sitä, että jokaisen sheltin pitäisi olla huippu-urheilija. Mutta uskon, että jokainen niistä ansaitsee mahdollisuuden käyttää sekä päätään että kehoaan.

Agility on oma lajini, ja arvostan suuresti niitä ominaisuuksia, jotka tekevät koirasta hyvän harrastus- ja työparin: tervettä rakennetta, hyvää fyysistä toimintakykyä, rohkeutta, motivaatiota, sinnikkyyttä sekä ennen kaikkea halua tehdä yhteistyötä ohjaajansa kanssa.

En kuitenkaan tavoittele pelkästään nopeutta tai äärimmäistä työskentelyviettiä. Mielestäni paras harrastuskoira on myös tasapainoinen perhekoira – sellainen, joka osaa rauhoittua kotona, mutta syttyy tekemiseen silloin, kun siltä sitä pyydetään.

Nämä ominaisuudet eivät sulje toisiaan pois. Päinvastoin. Terve, hyvin rakentunut ja hyvähermoinen sheltti, joka nauttii yhteistyöstä ihmisen kanssa, on juuri sellainen koira, jota haluan kasvattaa. Sen jälkeen jokainen perhe löytää oman tapansa tehdä yhdessä – oli se sitten agilityä, rally-tokoa, tokoa, nose workia, paimennusta, retkeilyä tai vain aktiivista arkea.

Geneettisten pullonkaulojen välttäminen

Jalostuksessa puhutaan usein niin sanotuista matador-uroksista – uroksista, joita käytetään jalostukseen hyvin paljon.

Usein nämä koirat ovatkin erinomaisia yksilöitä.

Ongelma ei kuitenkaan ole yksittäinen uros, vaan sen liikakäyttö.

Kun samoja uroksia käytetään toistuvasti, rodun geneettinen monimuotoisuus vähenee ja syntyy geneettisiä pullonkauloja, joiden vaikutukset voivat näkyä vasta tulevissa sukupolvissa.

Siksi pyrin etsimään jalostukseen koiria, jotka tuovat rodulle mahdollisimman paljon uutta geneettistä vaihtelua. Se voi tarkoittaa ulkomaille matkustamista, tuontisperman käyttöä tai yhdistelmiä, joiden suunnittelu on huomattavasti tavallista työläämpää ja kalliimpaa.

Nämä ratkaisut eivät ole helpoimpia eivätkä halvimpia.

Teen ne siksi, että uskon niiden olevan rodun pitkän aikavälin kannalta oikeita ratkaisuja.

Jokaisen koiran ei tarvitse saada pentuja

Vaikka hankkisin koiran jalostusmielessä, se ei tarkoita, että sitä käytetään jalostukseen.

Vuosien aikana koira kasvaa, kehittyy ja siitä saadaan yhä enemmän tietoa. Tutkin koirani huolellisesti, koulutan niitä, harrastan niiden kanssa ja arvioin niiden terveyttä, rakennetta ja luonnetta.

Joskus lopputulos on se, ettei koiraa ole perusteltua käyttää jalostukseen.

Se kuuluu vastuulliseen kasvatustyöhön.

Päätös voi tarkoittaa, että olen käyttänyt vuosia aikaa, rahaa ja tunteita koiraan, jota en lopulta käytäkään jalostukseen. Silti koira ei ole epäonnistunut. Se voi elää aivan yhtä arvokkaan elämän rakastettuna perheenjäsenenä ja harrastuskaverina.

Mielestäni jokaisen koiran ei tarvitse jättää jälkeläisiä ollakseen merkityksellinen.

Nartut ovat ennen kaikkea perheenjäseniä

Minulle jalostusnartut eivät ole tuotantoeläimiä.

Ne ovat ennen kaikkea omia koiriani ja perheenjäseniäni.

Haluan, että ne saavat elää täyttä elämää myös pentujen ulkopuolella. Ne saavat harrastaa, liikkua, matkustaa, levätä ja ennen kaikkea olla koiria.

Tästä syystä kasvatan vain harvakseltaan. En usko siihen, että sama narttu tekee pentueen toisensa jälkeen vain siksi, että se siihen pystyisi.

Jokaisella pentueella pitää olla tarkoitus.

Kasvatus ei ole ammattini

Minulla on oma kokopäiväinen työni, eikä toimeentuloni riipu koirankasvatuksesta.

Se antaa minulle vapauden tehdä jalostuspäätöksiä sen perusteella, minkä uskon olevan koirille ja rodulle parasta – ei sen perusteella, mikä olisi taloudellisesti kannattavinta.

Vastuullinen kasvatus on kuitenkin kallista.

Huolellinen sukutaustojen suunnittelu, ulkomaiset jalostusurokset, tuontisperma, terveystutkimukset, eläinlääkärikulut, astutukset, tiineyden seuranta, synnytys ja pentujen kasvattaminen vaativat huomattavia taloudellisia panostuksia.

Lisäksi jokainen pentue tarkoittaa minulle myös aikaa.

Pidän vapaata omasta työstäni, jotta voin olla emän ja pentujen kanssa juuri silloin, kun ne minua tarvitsevat. Ensimmäiset viikot ovat ympärivuorokautista läsnäoloa, ja seuraavat viikot täyttyvät pentujen ruokinnasta, siivoamisesta, sosiaalistamisesta, virikkeistämisestä ja uusien kokemusten tarjoamisesta.

En kasvata montaa pentuetta vuodessa juuri siksi, että haluan pystyä tekemään tämän kunnolla.

Siksi pentujani on harvoin saatavilla.

Ja siksi ne eivät myöskään ole markkinoiden edullisimpia.

Pennun hinta ei muodostu siitä, että kasvatus olisi elinkeinoni.

Se muodostuu siitä, kuinka paljon aikaa, osaamista, suunnittelua ja resursseja haluan käyttää jokaisen pentueen hyväksi jo kauan ennen kuin ensimmäinenkään pentu syntyy.

Kasvatan jokaisen pennun kuin se jäisi itselleni

Kun pentue syntyy, en vielä tiedä, onko seuraava oma koirani niiden joukossa.

En päätä sitä etukäteen, vaan annan pentujen kasvaa ja kehittyä. Yleensä vasta noin 7–8 viikon iässä tiedän, mikä pennuista tuntuu omalta.

Siksi jokainen pentu saa minulta saman ajan, huomion ja huolenpidon.

Jokaisen kanssa leikitään.

Jokaista käsitellään yksilönä.

Jokainen pääsee tutustumaan erilaisiin ihmisiin, ympäristöihin ja kokemuksiin.

Jokainen saa oppia myös rauhoittumaan, lepäämään ja olemaan hetkiä itsekseen.

Haluan rakentaa jokaiselle pennulle mahdollisimman hyvän perustan tulevaa elämää varten – riippumatta siitä, jääkö se minulle vai lähteekö se uuteen kotiin.

Kasvatan jokaisen pennun kuin se voisi olla elämäni seuraava koira.

Oikea koira oikeaan kotiin

Toivon myös pennunostajilta avointa mieltä.

En voi luvata tiettyä väriä, sukupuolta tai aikuiskokoa.

Enkä oikeastaan haluaisikaan, että juuri ne olisivat tärkeimmät valintaperusteet. Toki ymmärrän hyvin miksi johonkin laumaan myös sopii paremmin uros tai narttu.

Koira ei voi itse vaikuttaa väriinsä.

Se ei voi päättää, kasvaako siitä 34- vai 38-senttinen.

Se ei voi valita olevansa uros tai narttu.

Siksi tuntuu epäreilulta arvioida koiran arvoa ominaisuuksien perusteella, joihin sillä ei ole mitään vaikutusmahdollisuutta.

Minun tavoitteeni ei ole löytää perheelle juuri tietyn näköistä pentua.

Tavoitteeni on löytää jokaiselle pennulle juuri sille sopiva koti.

Joskus se tarkoittaa myös sitä, että pyydän perhettä katsomaan hieman pidemmälle kuin omaan toivelistaansa.

Kokemukseni mukaan parhaat kumppanuudet syntyvät silloin, kun ihminen on valmis tutustumaan juuri siihen koiraan, joka hänen eteensä tulee.

Ei siihen, jonka hän oli mielessään etukäteen rakentanut.

Jokainen koira on oma persoonansa

Vuosien aikana olen saanut elää kuuden läheistä sukua olevan shetlanninlammaskoiran kanssa.

Vaikka ne jakavat paljon samoja geenejä, yksikään niistä ei ole ollut samanlainen.

Totta kai samoja piirteitä voi nähdä sukupolvesta toiseen.

Silti jokainen niistä on ollut oma persoonansa – omine vahvuuksineen, haasteineen, motivaatioineen ja tapoineen suhtautua maailmaan.

Juuri nämä koirat ovat opettaneet minulle yhden tärkeän asian.

Hyvä suhde koiraan ei synny siitä, että yritämme muokata koiran omiin odotuksiimme sopivaksi.

Se syntyy siitä, että opimme tuntemaan juuri sen yksilön ja mukautamme omaa toimintaamme sen mukaan.

Jokainen koira opettaa meille jotain.

Ja jokainen koira tarvitsee meiltä hieman eri asioita.

Toivon, että myös pentujeni uudet kodit suhtautuvat koiraan samalla tavalla.

Sen sijaan, että etsittäisiin täydellisesti ennalta määriteltyä pentua, toivon avoimuutta tutustua juuri siihen yksilöön, joka on edessä.

Lopulta koiran väri, sukupuoli tai säkäkorkeus eivät ratkaise sitä, millainen ystävä siitä tulee.

Sen ratkaisevat luottamus, yhdessä eletty arki ja yhteinen matka.

Terveys on elinikäinen sitoumus

Terveys on minulle kasvatustyön tärkein lähtökohta.

Hyvä terveys tarkoittaa koiralle mahdollisuutta elää pitkän, aktiivisen ja hyvän elämän.

Tutkin jalostuskoirani mahdollisimman laajasti käytettävissä olevin keinoin. Tällä hetkellä tutkimuksiin kuuluvat muun muassa lonkkien, kyynärpäiden, selän ja olkapäiden kuvaukset, silmä- ja polvitutkimukset, DNA-testit sekä sappirakon ultraäänitutkimus.

Näiden tutkimusten avulla voin tehdä mahdollisimman perusteltuja jalostusratkaisuja.

Silti mikään tutkimus tai jalostusyhdistelmä ei voi taata täydellistä terveyttä.

Genetiikka on monimutkaista.

Kasvattajana voin vain tehdä parhaat mahdolliset päätökset sen tiedon perusteella, joka minulla sillä hetkellä on.

Toivon myös pennunostajiltani kiinnostusta koiran terveyteen koko sen elämän ajan.

Jokainen terveystutkimus ja jokainen tieto auttaa minua arvioimaan omia jalostusvalintojani ja tekemään entistä parempia päätöksiä tulevaisuudessa.

Kasvattajasuhde ei pääty luovutuspäivään

Minulle pentu ei lakkaa olemasta “minun kasvattini”, kun se muuttaa uuteen kotiin.

Päinvastoin.

Haluan seurata kasvattieni elämää niiden koko eliniän.

Haluan kuulla arjesta, onnistumisista, harrastuksista ja yhteisistä seikkailuista.

Ja jos elämässä tulee vastaan vaikeuksia, haluan olla mukana auttamassa niin hyvin kuin osaan.

Kasvattajana iloitsen onnistumisista yhdessä omistajien kanssa, mutta koen myös vastuukseni olla tukena silloin, kun kaikki ei mene suunnitelmien mukaan.

Toivon, että Aysling-pennun mukana uuteen kotiin muuttaa muutakin kuin koira.

Toivon, että mukaan tulee myös kasvattaja, jolle pennun elämä merkitsee vielä vuosienkin päästä.

---

Kaiken tämän voi lopulta tiivistää yhteen ajatukseen.

En pyri kasvattamaan mahdollisimman paljon pentuja.

En pyri kasvattamaan seuraavaa mestaria hinnalla millä hyvänsä.

Pyrin kasvattamaan terveitä, tasapainoisia ja rodun tulevaisuutta ajatellen mahdollisimman arvokkaita shetlanninlammaskoiria – yhden huolellisesti suunnitellun pentueen kerrallaan.

Jos tämä ajattelutapa tuntuu omaltasi, saatamme olla juuri oikea kasvattaja ja oikea koti toisillemme.